Yllä olevassa kuvassa numerolla 261 juoksee silloin 20 vuotias nuori nainen Kathrine Switzer. Kuva on Bostonin maratonilta vuodelta 1967 ja siinä yksi järjestäjistä pyrkii poistamaan Switzerin radalta voimakeinoin.

Mikä Kathrinesta, vuoden 1967 maratonista ja tuosta kuvasta tekee merkittävän on se, että naiset saivat oikeuden osallistua ko. Maratonille vasta viisi vuotta myöhemmin vuonna 1972.

Vuonna -67 kyseisen kisan jälkeen järjestävän tahon edustaja kommentoi Kathrinen tapausta seuraavasti: ”Women can’t run in the Marathon because the rules forbid it”. Hyvä että Kathrine kuitenkin juoksi säännöistä piittaamatta. Hienoa että naisten syrjintä on vähentynyt noista ajoista.

Vuonna 2021 Suomessa julkaistiin Sipilän  hallituksen StratComille ( NATO Strategic Communications Centre of Excellence) tekemään disinformaatiota koskevaan tutkimusehdotukseen liittyviä tuloksia. Tutkimuksessa kerrotaan naisiin kohdistuvasta epäasiallisesta sukupuoleen kohdistuvasta ja sukupuolen vuoksi tapahtuvasta häirinnästä. Vihasta, vähättelystä ja muusta asiattomuudesta. Tutkimuksen tulosten mukaan voidaan todeta, että tämä asiattomuus johtuu nimenomaan sukupuolesta, Ei politiikan sisällöstä.

Miten tasa-arvon Suomessa vuonna 2021 sitten reagoidaan näihin tuloksiin. Tuloksiin, joiden mukaan naisiin kohdistuu Suomessa epäasiallista sukupuoleen kohdistuvaa ja sukupuolen vuoksi tapahtuvaa häirintää. Vihaa, vähättelyä ja muuta asiattomuutta.

Asiattomuutta, joka kohdistuu meidän vaimoihimme, äiteihimme ja tyttäriimme. Häirintää joka johtuu nimenomaan heidän sukupuolestansa, Ei politiikan tai mielipiteiden sisällöstä, vaan siitä, että he ovat naisia.

Seurauksena on tutkimuksen tuloksen kiistäminen, ongelman kiistäminen ja puolustuspuheet tutkimuksessa todetun kaltaisen toiminnan oikeutuksesta, koska maatamme johtavat ”tytöt” ovat osaamattomia. Koska maassa on naisten johtama hallitus, jonka politiikkaan ei olla tyytyväisiä, on käytös oikeutettu.

128 vuotta sitten Minna Canth kirjoitti tekstin ”Mikä on naisasian lopullinen ohjelma”. Minna Canth uskoi, että aika oli kypsä naisten voimaantumiselle ja itsenäistymiselle. Että yhteiskunta oli valmis ”naisvapauden aatteelle”.

Vuonna 2021 UN Women Suomen toiminnanjohtaja Jaana Hirsikangas toteaa, että “Naisten osallisuutta on kautta aikojen pyritty rajaamaan erilaisin keinoin, äärimmillään väkivallalla. Laajamittainen naisiin kohdistuva häirintä ja väkivalta on tänäkin päivänä vakava este naisten tasa-arvoiselle osallisuudelle ja vaikuttamismahdollisuuksille sekä samalla demokratian toteutumiselle”,

Vaikka Minna Canthin ajoista on jo pitkälti toista sataa vuotta ja edistystä on tapahtunut. Moni lasikatto on rikkoutunut, mutta tytöt ja naiset ympäri maailmaa joutuvat yhä taistelemaan oikeudestaan valita itse paikkansa yhteiskunnassa.

Suomessa vuonna 2021,  joudun kerta toisensa jälkeen kysymään, että miksi jotkut puolustelevat naisten sortoa? Miksi naisiin saa kohdistaa heidän sukupuolensa perusteella asiatonta käytöstä? Miksi?

Hyvää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää kaikille sukupuolesta riippumatta!
Työtä on vielä aika paljon tehtävänä. Tehdään se yhdessä.

Naisen paikka on hallituksessa.
Naisen paikka on pääministerinä.
Naisen paikka on politiikassa.
Naisen paikka on päättäjänä.
Naisen paikka on johtajana.
Naisen paikka on siellä missä nainen haluaa.

#naisenpaikka

Olli Ikonen