OLLI IKONEN

92

Olen 48 -vuotias sotilaslakimies Otalammelta ja ehdolla uudelle kaudelle Vihdin kunnanvaltuustoon. Perheeseeni kuuluu yliopistoikäinen tyttö, vaimo ja suomenlapinkoira

Olen Vihdin kunnanvaltuuston ja kunnanhallituksen jäsen sosialidemokraattisessa valtuustoryhmässä.

Olen ollut Vihdissä kunnallispolitiikassa mukana kolme kautta, joista ensimmäiset neljä vuotta liikuntalautakunnan jäsenenä ja viimeiset kaksi kautta Vihdin kunnanvaltuuston sekä kunnanhallituksen jäsenenä.

Arki kuluu Puolustusvoimien palveluksessa sotilaslakimiehenä kansallisen turvallisuuden parissa työskennellen. Maanpuolustus on aina ollut lähellä sydäntäni. Jo ennen virkauraa Puolustusvoimissa toimin aktiivisesti vapaaehtoisen maanpuolustuksen parissa ja olen palvellut kriisinhallintatehtävissä Libanonissa sekä Irakissa.

Yhteisten asioiden hoitaminen onkin jokseenkin elämäntapa ja aikani vapaalla kuluukin politiikan lisäksi urheilun parissa itse urheillen sekä Otalammen Metsänpoikien puheenjohtajana urheilumahdollisuuksia muille järjestäen.

Niin poliittisessa toiminnassani kuin elämässä muutenkin, pidän ensi arvoisen tärkeänä, että lasten ja nuorten hyvinvoinnista pidetään huolta ja heille tarjotaan parhaat mahdolliset eväät elämään laadukkaan perusopetuksen avulla.

Lupaan jatkaa työtä toimivan joukkoliikenteen saamiseksi Vihtiin, joukkoliikenteen, jolla pääsee palveluiden pariin niin Kunnan sisällä kuin pääkaupunkiseudulle. Näkemykseni mukaan toimiva joukkoliikenne Vihdin kaltaiselle pääkaupungin kehyskunnalle on kilpailukyvyn kannalta elintärkeä. Kuntalaisille tulee tarjota toimiva tapa liikkumaan ilman, että joka taloudessa on oltava useita autoa, jotta pääsee palveluiden pariin, töihin sekä lapset ja nuoret harrastuksiin.

Lupaan tehdä edelleen työtä myös sen eteen, että kaikilla kuntalaisilla on myös tulevaisuudessa turvallinen ja viihtyisä elinympäristö sekä laadukkaat ulkoilu ja liikunta mahdollisuudet ja peruspalvelut saatavilla.

Lupaan tehdä edelleen työtä myös sen eteen, että kaikilla kuntalaisilla on myös tulevaisuudessa turvallinen ja viihtyisä elinympäristö sekä laadukkaat ulkoilu ja liikunta mahdollisuudet ja peruspalvelut saatavilla.

Arvomaailmaani kuvaa syvälle juurtunut tarve tavoitella tasa-arvoista ja yhdenvertaista yhteiskuntaa, jossa kaikki pidetään mukana ja heikommista huolehditaan.

 Yhdellä lauseella itseäni kuvaten: Urheilu kiinnostaa ja kotona menee hyvin😃

Äänestä toiminnan mies jo vuodesta 1976 jatkokaudelle Vihdin kunnanvaltuustoon numerolla 92.